Tuesday, April 24, 2007

Ledivalot

Jostakin olin saanut päähäni laittaa ledivaloja käyttöön kottin. Paikka oli vielä auki, mutta kuitenkin. Löysin Tarjoustalosta sellaisen 5 ledivalon setin. Jokainen valo sisälsi 6 lediä. Ledissä on se ongelma, että sen keila on hyvin kapea. Paitsi jos ostat niitä kalliimpia malleja. Valotehokin on pienissä lampuissa muodollinen. Mutta ne kestää, eikä vie sähköä, joten niitä voi käyttää surutta. Kunhan ei odota niiltä liikoja. No joka tapauksessa ostin sellaisen setin tietämättä mitä minä sillä teen.

Liukuovien takatilan valaistus oli tarkoitus hoitaa jotenkin. Olin varautunut siihen laittamalla pistorasian sinne ja katkaisimen sille. Takatilaan en saanut valaistusta, mutta niille ledivaloille kuitenkin. Päätin laittaa ne tasaisin välein liukuovien päälle sojottamaan alaspäin. mutta miten sen tekisin? Katto on viettävä, joten sen vietäväksi ei valoja kannata laittaa. Paitsi jos haluaa valoläiskät pitkin lattioita. EI auttanut muuta kuin alkaa suunnittelemaan valoille kehyksiä. Mistäs muusta koneeton rakentaja niitä tekee kuin puusta. Yllättävän vaikeata oli löytää 30 mm puuporan terä. Lamppu tarvitsi sellaisen upotusta varten. Sitten piti miettiä sen kehyksen kiinnittäminen. Haaveenani oli saada kiinnitys piilotetuksi. Ja sen saisi sinne 30 mm reiän pohjalle.

Sitten se ripustus sinne sisään kiinnitystä varten... Oli siinä miettimistä - niin pieni palikka. Onneksi ensimmäisen onnistuneen prototyypin jälkeen homma oli pelkkää kopioimista. Kuvista toivottavasti näkyy osien rakenteen.

Lopulta kaikki asiat loksahti paikoillen ja kiinnitys/asennus sujui kommelluksitta. Huomaa, että ledivalot käyttävät heikkovirtaa, eli muuntajia. Siispä sen voi asentaa itse. Minusta niistä tuli hienot. Taitavat olla päällä aina kun hämärää riittää!

Tuesday, April 17, 2007

Liukuovi

Liukuovien valmiiksi saattaminen oli myös aikaa vievää puuhaa. Ajatus minulla oli jo, mutta toteutus ei ollut selvää. Sitä sitten pohdittiin kuukausia. EN halunnut aloittaa, että joutuisin pitämään viikkoja taukoa miettiessäni teknistä toteutusta. Yksi niistä on lattian käyryys, eli alakiskon päädyt ovat lattiassa ja keskiosa enenmmäön tai vähemmän ilmassa. Järkeilin, että ei u-profiilin ei olisi hyvä kaartua lattian mukaan. Asiahan voi olla täysin toisin, mutta niin oletan. Tein jopa graafisen piirroksen lattian korkeuseroista. Lopulta päätin, että nostan pienillä puupalikoilla profiilia niin, että se on suunnilleen suorassa vinossa. Lattianhan viettää toiseen laitaan, joten profiili on lattian mukaan tasaisesti vinossa.

Jahka sain alakiskon paikoilleen,( se muodostuu kahdesta u-profiilista, joissa molemmissa kulkee joko yksi tai kaksi ovea) pystyin tähtäämään yläkiskon kohdalleen. Tämä alakisko oli kaiken aikaan tulppana, etten voinut alkaa oven tekoa muualta - paitsi itse ovista. Ne tein kapeista laudoista taulunkehyksen tyyliin. Ne makasivatkin odottamassa asennustaan pitkään. Niihin ei ollut edes kangasta valittuna. Päätin, että ovia tulee kolme ja kiskoja vain kaksi. Yleensä joka ovelle on oma kisko. Profiili oli sen verran hintavaa, että köyhäilin hieman. Nyt jälkikäteen huomaan, että omissa kiskoissa on puolensa. Mutta näitä ovia ei käytetä päivittäin.

Ovien kokoa piti oikein kynän ja paperin kanssa miettiä. Okei korkeus oli selvä, mutta kahden oven tuli olla samanlevyisiä ja yhden vähän kapeampi. En enää muista minkä vuoksi, mutta oletan sen liittyneen kahteen kiskoon ja siihen, että kapeampaa ovea pidetään enemmän auki.

Itse kankaan valinta olikin suhteellisen helppoa - tai miten sen nyt ottaa. Emme käyneet kangaskaupassa kuin pari kertaa, kun oikea löytyi. Alkuperäinen ajatukseni oli, että siinä olisi painettuna meidän perheen jäsenten kasvot, mutta se ajatus hylättiin aika pian. Hyvä niin. Sen jälkeen asia oli aika auki. Ajattelimme, että jokainen ovi olisi yksivärinen ja erivärinen.

Toimme kaupasta kaksi kangaspalaa, josta toinen oli harmaa, aika karheapintainen. TOinen oli jo lopullinen kangas; harmaasävyinen kivikko. Lienee verhokangas. Aika nopeasti viehätyimme tähän kivikankaaseen ja siihen, että laitetaan jokainen ovi samalla. Nytpä meillä on sitten kivikko seinässä !

Laitan vielä 5 ledivaloa kankaan yläpuolelle valaisemaan kangasta ja lattiaa.



Lasitiili-ikkuna




Jouluun kiirehtiminen toikin lievän remonttiväsymyksen, kuinkas muutenkaan. Sitä kesti sitten kuukausikaupalla. Tämänkin ikkunan kokoaminen ja viimeistely kesti kuukausia. Tekemäni aukko tuli liian kapeaksi, joten jouduin veistämään puuta, jotta saatiin tiilit sisään. Tilan ahtauden vuoksi saumojen täyttämisestä tuli aika sotkuiseksi puuhaa. Sanna sai sen tuntea toimissaan.

Hyvä siitä tuli ja tekee tehtävänsä hyvin, jahka saadaan se ovi joskus paikoilleen.

Käyttöönottotarkastus


Olimme päättäneet, että jouluksi tila pitää saada käyttöön. Niinpä varasimme tarkistuspäivä joulukuun puolenvälin tienoille. Johon tuli tarkastaja ja isännöitsijä.

Käyttöönotto sujui ihan hyvin. Tosin takapakkina oli, ettei tilaa voida hyväksyä huoneeksi, koska sisääntulokorkeus jää alle 190 cm. Jolakin kattoikkunan strategisella sijoituksella sen voisi kiertää, mutta liekö sen väärti. Toisin sanoen asunnon myynti-ilmoituksessa huonetta ei voi laskea muiden huoneiden joukkoon. Neliöt voi. Kaikkea ei voi saada...


Lopputarkastus on joskus kun raskennuslupa lopullisesti raukeaa tai muut luvan saaneet ovat tehneet omanksa valmiiksi. Se lienee kaukana tulevaisuudessa.

Sunday, December 17, 2006

korkkilattia

Sitten koitti se päivä, jota olimme odottaneet jo pitkään. Lattiamateriaalin olimme päättäneet jo kauan aikaa sitten. Tosin malli valittiin vasta lopuksi. eli korkkilaittia ja se halvin malli. Tosin senkin hinta ylittää monen parketin neliöhinnan. Okei, ensin pioti laittaa 0,2 mm muovi alle, koska betoni ja korkki ei tykkää toisestensa kosketuksesta. Siinä vierähti hetki. Muovi neuvottiin nostamaan seinille ainakin 5 cm, ja katkasemaan listan alle. Tästäkin hommasta oli kokemusta ennen muuttoa, kun päällystimme 2 krs. lattian. Silloin ladoimme laminaatin suoraan muovimaton päälle, joten se oli hiukan helpompi homma.
Iirokin innostui hiukan auttamaan, ja siitähän piti saada kuva. Syy hassuun kuvakulmaan oli Iiron "housut" tai tai niiden puute. Hiukan ne näkyy, mutta ei kerrota sen enempää ; - ) Kiitos Iiro avusta.
Noin 12 t myöhemmin lattia oli "korkattu" Viimeinen rivi jäi 2 cm levyiseksi. Ei mennyt ihan kirjan mukaan, mutta se onnistui.

Lattian katkaisin tulevan liukuovikiskon luokse. Varastotilaan tulee kolmen tai neljän liukuoven seinä, jonka ajattelin itse väsätä. Onneksi olen löytänyt jo paikan, josta saa alumiiniprofiilia kiskoja varten. Osoite on Konalankuja 2, Maigrei Oy tai jotain.

Siitä tuonnempana.

Seuraavaksi on listojen laitto.

Ps .huomaa päätyseinän värisävy so. beige


sähköt ja valot


Seuraavaksi tuli kiire laittaa seinät kuntoon, kun olin sopinut sähkömiehen paikalle 13.12. Sitä ennen ostimme patterit (öljytäytteiset, sähkötermostaatilla. Oli aika kalliit) ja valot, plus rasiat jne.

Suurin mietinnän aihe oli valaistus. Pitkään ajattelin laittaa valot kattoon so. halogeenit. Sitten mietin, jos katto on matala, niin valot katossa tuo sen vieläkin selvemmin esille. Sitten ostimme pari plafondia, ja asensimme ne seinään ks. kuva. Ohjaukseen laitatin himmentimen.
Valaistus toimii erittäin hyvin. Kaksi 75 w valoa riittää valisemaan kok tilan loistavasti!
Matalaan tilaan kytkin jakorasian kytkimen perään, joten sinne voi laittaa valot erikseen. Sen valaistus on vielä täysin auki. Ajatus on saada siitä hyötyvalo varastotilaan sekä tunnelmavaloa isolle puolelle. Totetutus odottaa keksimistä

Kuvassa näkjyy hiukan myös patteri. Tilan lämmittäminen lasketaan 70w/m2- kaavalla. Tuossa tilassa se olisi 20 x 70w=1400w Mutta tila on huomattavasti matalampi, joten 1100 w saa kelvata.

Monday, November 27, 2006

lattian tasoitus osa 2

Otsikossa lukee osa 2, missään en ole puhunut lattian tasoituksesta aiemmin. Mutta ennen tätä lopullista tasoitusta, vuokrasin Raksakone Oy:ltä timanttilaikan. Sillä tasoitin pahimmat kohoumat pois; kivet, betonimurut.
Tuli muuten kalliiksi. Vuokrafirma veloittin 1 mm terän kulutuksesta 30 €! Minä poika kulutin 2.15 mm. Siitä voi laskea mitä pelkkä kulutus maksoi + vuokra yleensä. Meni yli 100 € Vähän kirpasi. Siellä sanottiin, että normaalisti porukat kuluttaa jotain millin osia.
Minä rallatin koko terän suoraksi. Ei yhtään kulutuspintaa. Yritin vaihdattaa terän. Omistajan tullessa paikalle, hän oli unohtanut firman avaimet kotiin. Joten sain uuden terän aamulla. Onneksi tämä hinnan muodostus ilmeni vasta palauttaessa. Vanha betoni ja kivet lienevät olleet niin kovaan kulutukseen.

Ennen hienoa tasoitusta, tasoitin pahimmat montut Vetonit 4400:lla. Tämän jälkeen oikaisu onnistuisi helpommin. Tuli hiki, kun tylöskentelyaika oli 15 min. ja olin yksin hommissa. Sen aamusession jälkeen "oikeissa" töissä oli aika rento, suorastaan uuvuttava olo.

Lattian tasoitus alkaa sillä kun valitsee tasoitustuotteen. Me mietimme pitkään laitetaanko itsesiliävä vai karkeampi. Huone on kalleellaan toiseen reunaan, joten arvelimme että itsesiliävä valuu toiseen laitaan. Valitsimme Vetonit 3000:n joka on hienotasoite, joka vaatiin käsitöitä.
Työskentelyaika oli 30 min. Onneksi meitä oli kaksi tekemässä, joten tahti oli rennompi. Aine oli mukava levittää ja se onnistui hyvin - amatöörin tekemäksi. Olimme jo kerran harjoitelleet keittiön kanssa. Tosin yli 3 vuotta sitten..




Myöhemmin, ennen lattian asennusta vuokrasin timattilaikan uudestaan ja otin vielä pienet kohoumat jne pois. Terä ei nyt kulunutkaan onneksi kovin, joten laskukin jäni 45 € Mukaan piti aina ottaa imuri, joka yhdistetään laikkaan. Näin saatin betonipöly talteen lähes kokonaan.

Lattia oli valmis pinnoitettavaksi.

Seinien maalaus


Lopultakin koitti se päivä, jolloin päästiin maalaamisen makuun. Seinien viimeistely on ollut Sannan heiniä; Hän on paikannut saumat ja hoitaa pohjamaalausta. Jo ensimmäinen maalauskerta siisti näkymää tavattomasti. Sanna tutkii saumojen tasoitukset työmaaheittimen avulla, jotta epätasasuudet paljastuisivat armotta. Meillä tulee pintaan vielä lasikuitutapetti, joka peittää ja jäykistää pinnat. Sekä suojaa iskuilta. Onhan katto hiukan matala ( : -)

Seuraavaksi käyn lattian kimppuun. Siitä tuonnempana.

putkien eristys

Huoneen nurkassa lattian läpi pujahtaa kolme putkea: vessan huohotusputki ja ilmaputket Iisan huoneesta ja muista huoneista. Ne ovat hyviä äänen kuljettajia muihin kerroksiin, joten päätin eristää ne kunnolla. Tein koolauksen 145mm puusta, sama kuin väliseinissä. Sisäpuolelle laitoin tuulensuojalevytyksen. Koolauksen sisään 150mm v-villaa. Sitten ulkokerrokseen kipsilevyä.

Tämä rakennelma tulee jäämään varastotilan puolelle, halutessa. Muuten sen päälle tullee sitten tv ja tietokone. Sama kotelo sisältää tv- antennin ja puhelimen läpiviennin. Reitti kulkee Iisan huoneen komeron kautta huoneen nurkassa oleviin pistokkeisiin.
Ensimmäinen poraus meni sisäseinään, joten porasin toisen reiän, joka sitten meni läpi.


Sunday, October 22, 2006

Kattoikkunat

Kattoikkunat

Seinälevytyksen ehkä vaikein vaihe tuli väistämättä eteen; Ikkunoiden reunojen tekeminen. Veluxilla olisi ollut valmiit kosteus-sulku ja levyt saatavilla. No olisihan se varmaan ollut helpompaa tehdä. Tietysti ikkunoiden ympäristön olisi joutunut muokkaamaan niille sopivaksi. Päätin kuitenkin tehdä kaikki itse. Oli se sitten taas säätöä...

Ensiksi ikkunoiden reunat piti palikoilla säätää, jotta levyt saisi kiinni seiniin. Laitoin kiilan muotoisia paloja sivuseinille, johon levyn saa kiinni. Kiilan kulma piti saada oikein, jotta se ei kanita levyjä väärään suuntaan.

Tämän jälkeen piti rakentaa kosteus-sulku. Eli ikkunan ympärys piti muovittaa karmiin asti ympäriinsä. Raamissa kiersi sellainen 12mm ura, johon kosteus-sulku piti laittaa. Ostin 12 mm puutankoa, jonka halkasin sahalla pitkittäin ja upotin muovin kanssa siihen uraan. Sitten ruuvilla kiinni.

Tämän jälkeen kipsilevyistä piti rakentaa sivut. Ensin suurinpiirtein kohdalleen ja sitten paikoillaan ollessa reunat piti vielä leikata sopiviksi.

Ei siitä ihan symmetristä tullut, mutta jospa se ei häiritse. Toinen ikkuna on vielä tekemättä. Se valmistunee helpommin...

Huomasin, että ikkunoiden alla kulkeva seinä ei näytä kulkevan vaakasuorassa. Eli seinän ja katon liitoskohta kulkee vinossa. Yritän saada sen peitetyksi jollain poppakonstilla.



Sunday, October 01, 2006

kipsilevyt kattoon


Markun kanssa aloimme laittamaan levyjä kattoon. Se on homma, jossa käsiä tarvitaan ainakin neljä ks. kuva. Ensiksi laitoimme kokonaisen levyn matalimpaan nurkkaan ja siitä ylöspäin. Hyvin pian ilmeni, ettei huoneen mitat olleet sellaisia, että 1200 x 2600 mm kipsilevy menisi heittämällä paikalleen toisensa jälkeen! Ei ei, meilä alkoi mittailu ja säätö. Levy kohdalleen ja tarkistus, miten säädetään. Ennen lopullista paikalleenlaittamista, upotimme muutaman ruuvin levyyn, jotta yhdellä kädellä poraa saattoi käsitellä. Kipsilevy painaa 30 kg, mutta onneksi se on aika vaivaton käsitellä. Hiukan se taas huonetta ahdisti, mutta ei pahasti.

Sanna otti mönjän esiin alkoi peittää ruuvin päitä, jotka oli upotettu hiukan levyn sisään. Saumoihin tulee saumanauha, jonka kiinnittäminen on taitolaji.



Monday, September 11, 2006

aukon seinä


Rakennamme aukon ympärille seinän, jotta saamme oven aukon suulle. Teen sen 15cm villan mukaan ja tuplalevyn jommallekummalle puolelle tai molemmille. Katsos yritän eristää tilan niin, ettei sieltä vuoda ääntä läpi. Tosin laitamme 14 lasitiiltä antamaan valoa portaiden yläpäähän, eli "porstuaan" Tämä osa seinästä voi torpetoida koko jutun. Sitten pännii, jos näin käy. En tiedä lasitiilien äänieristysominaisuuksia.

Seinälle tulee valokatkaisija varastotilaa varten, ettei tartte pimeässä sohia hyllyjä. Ehkä siitä tulee tunnelmavaloa myös itse tilaan.

Kuvia ei ollut kuin tämä yksi, mutta lisään myöhemmin lisää.

päätyseinän ikkuna-aukko

Päätyseinäkin on nyt villoitettu ja ikkunakin on paikoillaan. Vasen sivu on 3-5 mm sisempänä, mutta ekakertalaisen tuuria ei voi välttää.

Ikkunapellin sain tänään, juuri ennen kun illalla alkoi sataa. Tosin räystäs on niin lähellä, että sada jää kauas seinästä. Ikkuna on n. 17 cm seinän sisällä, joten karmilauta pitää olla ainakin sen syvyinen. Mieluummin vähän yli.


Lopultakin Pasi saatiin paikalle ikkuna-aukon tekoa varten. Laskimme reiän paikkaa alemmas ja oikealle, jotta sahan kahva mahtuisi leikkaamaan seinää sisäpuolelta. Koska kuvassa näkyvä rautapalkki ahdisti ikkunaa vasemmalta puolen. Saha ei mahtunut siltikään, joten
Pasi leikkasi oikean pystyviillon ja ylä-ja alareunan sisältä. Sitten piti mennä ulos ja tikkaille. Työturvallisuuden nimissä sahaaminen oli hiukan riskaapeliä puuhaa, mutta Pasi ei juuri epäröinyt. Ja hyvin saha näytti leikkaavan eikä hyppinyt juurikaan. Juuri sahan hyppääminen on paha juttu, koska se horjuttaa helposti sahaajan. Varsinkin jos on tikkailla 3 m korkeudessa.
Pasi sahasi isolla sahalla aukon liki kokonaan, paitsi kulmat jotka vedettiin pikkurälläkällä. ISo saha menee yli nurkista ja sei ole kivan näköistä.

Kaiken kaikkiaan hienosti tehty Pasi, kiitos kun jaksoit tulla päivän päätteeksi roikkumaan!





Kun aukko oli liki läpi leikattu, loppu jäi meidän tehtäväksi. Alku oli hankalaa, koska ensimmäisen tiilen irrottaminen oli varovaista puuhaa. Kun ei ole koskaan tiilseinää purkanut, niin ei tiennyt miten sellainen "käyttäytyy". Pelkäsin, että koko pala putoaa ulospäin ja autokatoksen päälle ja läpi. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan osat irtoili hitaasti ja varmasti, eikä karannut käsistä juurikaan. Vimeinen pala oli puolet aukosta.

Tein sPU-levystä tukkeen yön yli ja päätin jatkaa seuraavana päivänä hommaa eteenpäin.

Yöllä tuli mieleen, että kestääkö tiiliseinä esim. mahdollista hätäpoistumista. Päätyikkuna on tehty ensiksi poistumistieksi ja sitten vasta lisävaloa varten. Kävin rautakaupasta 2,5mm kulmarautaa, ja kiinnitin niitä ikkunan ympäri. Ks. kuva. Auttaako tuo mitään...?